Two weeks after

Ohi on. Mieletön fiilis, järisyttävä tunnelma. Upea tapahtuma kaikkine järjestelyineen, valtava tunteiden kirjo. Matkaan lähdettiin perjantaina 13.6 klo 21.00 intopiukeana, tietämättä oikeastaan mikä odottaa. Lähetin matkan varrelta väliaikatietoja tekstiviesteillä ja jälkeenpäin huomasin, että ilman niitä etappien välit olisivat menneet päässä sekaisin.

Klo 22:55
"Here we go! Ensimmäisellä depotilla."

Klo 00:47
"Toisella depotilla. Ylämäet on pahoja, mutta toistaiseksi sujuu ihan ok."

Klo 01:45
"Jönköping!"

Klo 04:09
"Neljännellä depotilla. Tämä väli oli paha! Jönköpingissä vatsa sekaisin (istuin hyvän tovin vessassa ennen kuin päästiin matkaan), vastatuulta, kuuuurjia ylämäkiä. Meinasin aivan sipata."

Klo 06:32
"Hjon depotilla. Tämä pätkä oli aika jees, tasaasta maastoa ja mulle sopivaa vauhtia, vaikkakin vastatuuli."

Hjon depålla vähintäänkin sekopäisissä fiiliksissä lasagnella.

Klo 08:54
"Karslborgissa! "Enää" vajaa 100km matkaa. Tuulee niin, että bajamaja meinaa kaatua. Vastatuuli. Tietenkin."

Vastatuuli alkoi tosissaan käymään voimille ja reidet olivat väsyneet jo Karlsborgiin saapuessa.

Klo 10:29
"Semmonen kiva pikku reisikramppi iski vajaa 10km Karlsborgin jälkeen...oli vähän tuskaa päästä tänne missä lie ollaankin nyt. Just jonotan hierojalle..."

Klo 13:19
"Hammarsundetiin yritän päästä :D Elbaan taas täällä ihan reunalla...alan olla niin väsynyt, että kunnon läheltä piti tilanteita...Äsken meinasin kaatua (letkan eteen tietysti) kun lähdin liikkeelle enkä tajunnut jo laittaneeni kenkää lukkoon kii..."

Tässä vaiheessa olin unenpuutteesta ja uupumuksesta todella väsynyt. Viestistäkin sen huomaa; olin näköjään unohtanut sanoja lauseista pois. Tämä "istuva härkä" seurueineen nauratti sen verran, että sain voimaa jatkaa eteenpäin.

Klo 16:08
"Vipalla depotilla!"

Viimeisellä depålla henkisestä varastosta löytyivät kaikki voimat, jotka olivat kadonneet viimeisen 60 kilometrin aikana ja lähdin viimeiselle etapille aurinkoisin mielin. Tuuli kääntyi täysin myötäiseksi ja viimeiset ~10 kilometriä sai lasketella lähes alamäkeen.

Klo 17:43
"Nonni! Maalissa :)"

Kaupunkiin tultaessa loput kilometrit menivät euforiassa, mielettömällä fiiliksellä, suu hymyssä. Maalilinjan ylittäessäni kyyneleet nousivat silmiin ja teki mieli halata kaikkia vieraita ihmisiä, jotka olivat maalisuoralla ja maalissa hurraamassa ja vastaanottamassa urakkansa suorittaneita.

Maalissa ajassa 20:34. Melkoinen aika viettää maantien päällä :)

Tapahtumasivuilta reittikartta sekä reittiprofiili. Ylämäet olivat aakeen laakeen Pohojammaan likalle ihan riittävän kokoisia :)

Kävin kolmella viimeisellä taukopaikalla hierottavana ja toisella jopa itkin kivusta, mutta pääsinpä vaan keskeytyskehotuksista huolimatta maaliin. Reissun jälkeen kirjoitin Heidille matkan aikana mieleen nousseita asioita:

Treenaaminen: Varsinkin ylämäkiajoa olisi pitänyt ehtiä treenaamaan huomattavasti enemmän. Mulla pysyi polkutekniikka suht hyvänä muuten, mutta isoissa ylämäissä rytmi katosi enkä tajunnut heittää heti tarpeeksi pienelle vaihteelle ja hiljaiselle vauhdille.

Tankkaaminen: Vaikka kuinka hyvin (Heidi) ohjeistit, niin unohdin juoda tarpeeksi ensimmäisellä ~100 kilometrillä. Oli ilta ja viileää, niin edes lämpö ei laittanut juomaan.

Nukkuminen: Heräsin töihin klo 6.00 pe aamuna enkä enää sen jälkeen päässyt nukkumaan. Siitä lähtö klo 21.00 pe iltana ja pyöräilyä vajaa 21h. Jossain kohtaa matkan varrella olin reisikramppeineni väsystäkin niin sekaisin, että alkoi tulla ihan kummallisia läheltä piti -tilanteita.

Ajoporukka: Tuollaiseen pitäisi olla ennalta sovittuna edes 5-6hlö porukka, jonka kanssa ajaa samaa vauhtia, että olisi mahdollisuuksia huilata peesissä välillä. Kahdestaan ajellessa ja välillä jonkun yksittäisen henkilön peesiin päästessä ei varsinkaan sillä järkyttävällä tuulella ollut mitään apua.

Minua jäi niin kovasti kaivelemaan tuo huono aika, että pitää varmaan ihan vain sen takia lähteä uudestaan :p En vain tiedä onko se uudestaan jo ensi vuonna, valitettavasti mun aikaresurssit treenaamiselle taitavat olla ihan yhtä huonot ensi vuonnakin...Niitä pitkiä lenkkejä ja ylämäkiajoa kun pitäisi saada mahdutettua treeniohjelmaan.

Kuka lähtee mukaan? ;)

Ajateltavaa muillekin kuin pomoille

"Ratsastaja ei voi hetkeksikään lopettaa omaa henkistä ja fyysistä kehittymistä ja analyysia jos haluaa pärjätä paremmin tulevaisuudessa. Kehittyä. Onnistua. Hän tarvitsee myös valmentajan, joka analysoi ja auttaa onnistumaan. Pitämään yllä motivaatiota ja antamaan suuntaa tulevaisuuteen.

Ratsukko tekee yhdessä asioita joka päivä, harjoittelee, analysoi, hakee valmennusta ja mittaa osaamistaan säännöllisin väliajoin. Yksinkertaista siis. Kehittymistä ei voi unohtaa hetkeksikään eikä olettaa olevansa täydellisen hyvä. Jos luulee osaavansa kaiken, on alamäki alkanut samalla hetkellä."

Lukemisen arvoinen kirjoitus "Voiko pomo oppia ratsastajalta jotain?"! Ajateltavaa meille jokaiselle.

Olisi pitänyt ja ei olisi pitänyt

Vajaa viikko aikaa h-hetkeen. Mielessä pyörii miljoona ajatusta siitä, mitä olisi pitänyt tehdä, mitä ei olisi pitänyt tehdä tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Treeniohjelma on ollut jotain ihan muuta kuin millaiseksi Heidi sen alunperin suunnitteli. Lauantain makasin lapa ja olkapää kipeänä uima-altaan reunalla katsomassa, kun poikani nauttii uimisesta. Olisiko taas pitänyt tehdä jotain muuta? Lepääminen ja rentoutuminen ainakin tässä vaiheessa on iso osa valmistautumista ja teki hyvää niin keholle kuin mielelle.

Sunnuntaina ajattelin lähteä pienelle pyörälenkille, ihan vaan fiilistelemään ajamista ja nauttimaan mukavasta säästä. Alkumatkasta sain hyvän idean lähteäkin eri suuntaan ja kiertää lenkki, jota olin suunnitellut moneen kertaan aiemmin. Reittivalinta osoittautui pidemmäksi kuin olin ajatellut ja lenkille tuli lopuksi mittaa vähän enemmän kuin tunnin verkka...

Miten positiivinen tämä "erehdys" kuitenkin olikaan! Huomasin, että kipeästä lavasta huolimatta pystyin hyvin ajamaan lähes kolme tuntia pyörällä. Takapuoli ei myöskään ole enää moksiskaan 60 kilometrin pyöräilystä :) 10 kuukautta sitten ajettu Botniapyöräily (67 km) oli taukoineenkin täyttä tuskaa eiliseen lenkkiin verrattuna. Vaikka tuntuu, että treeni on ollut kovin rikkonaista ja vähäistä, niin paljon on positiivista kehitystä tapahtunut kuukausien aikana!

Pienin askelin

"Not long to go...We're right in the middle of preparations to give you an amazing time in Motala and we hope that you all come well prepared to the start line."

Jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, niin kolmen viikon päästä tähän aikaan fiilistelen juuri ajettua Vätternrundania. Tässä vaiheessa harjoittelua pieni operaatio sairaalassa ja sitä seurannut suuri haavan tulehtuminen ei ole ihan sitä, mitä olisin toivonut, mutta näillä mennään mitä on annettu. Hevoskuuri antibioottia on vienyt mennessään myös pahan flunssan ja eilen uskaltauduin pitkästä aikaa hieman pidemmälle pyörälenkille. Ajokilometrejä on viime ajoilta takana hälyttävän vähän, mutta se ei pelaa, joka pelkää. Pienin askelin kohti pieniä ja suuria unelmia :)

Ratsastus ei ole urheilua

Jokainen ratsastaja on varmaan kuullut tuon lauseen joskus, eihän siellä tarvitse muuta kuin istua. Totta sikäli, että se on niin mukavaa, että ei siinä huomaa rehkivänsä. Vihdoin muistin ottaa sykemittarin tallille mukaan: kevyehkö estetreeni, alku- ja loppuverryttelyineen

Kesto 01:43:24
Kalorit 1036 kcal
Keskisyke 144
Max syke 181

Jokainen lajiin tutustumaton voi halutessaan tulla kokeilemaan kuinka helppoa se on. Minä tarjoon!

Minä olen ylpeä.

Tapani mukaan kiiruhdin tänään viime tingassa Fressille, vain muutama minuutti ennen sovittua treeniaikaa. Työkiireistä ja arkistressistä huolimatta fiilis oli hyvä, treenikassista löytyi tällä kertaa kaikki tarvittava ja onnistuin vaihtamaan vaatteetkin ehtiäkseni juuri ajoissa pelipaikalle. Monista ongelmista huolimatta treeni kulki hyvin ja yhteistyö Heidin kanssa saa joka kerta viimeisetkin synkät ajatukset väistymään. Onnistuin vatsalihasharjoituksissa yli odotusten, sekä Heidin että omieni. "Tänään oli hyvä treeni, olen ylpeä". Noista Heidin sanoista tuli upea tunne. Niin olen minäkin.

Mihin aika katosi?

Luulin, että aloittamalla hyvissä ajoin valmistautumisen kesää varten, ehdin harjoitella niin paljon, että voin hyvillä mielin lähteä 300 kilometrin pyöräilyurakalle.
No, hyvillä mielin lähden parin kuukauden päästä, mutta en aivan niin hyvin treenanneena.

Koko kevät on ollut kiirettä, sairastelua, stressiä, lisää kiirettä. Viime viikolla vietin aikaa maailman tärkeimmän ihmisen kanssa sairaalassa.

Sairaalassa huilatessa ehdin miettiä paljon. Haaveilla, suunnitella. Heräsi ajatus, uusi unelma. Ehkä kerron siitä Heidille, kun seuraavan kerran nähdään :)